Niin paljon koettavaa, niin vähän aikaa

Kun Käsienheiluttelija ja Pankkimies pohtivat matkaa kotisuomessa, matkan pituus oli yksi isoimmista päätettävistä asioista. Matka alkaisi voitonpäivästä, mutta kotiinpaluun päivämäärä ei ollutkaan niin helppo valinta. Yksi isoimmista vaikuttavista tekijöistä oli raha. Reissu ei ole ilmainen vaikka eläisi kuinka edullisesti. Lisäksi matkan aikana ei tule tienattua, joten jossain vaiheessa kotiin on palattava. Matkan venyttämisen äärimmäisyyksiin estää myös läheiset kotona. Tätä tuskin tarvitsee selittää sen kummemmin.

Käsienheiluttelijalla ja Pankkimiehillä oli juuri alkanut uudet kuviot omilla työpaikoillaan ja pitkä poissaolo töistä ei ollut kummallekaan ihan läpihuutojuttu. Asiaa auttoi kuitenkin se, että työpaikalla oli ilmoitettu matkasta jo puolisen vuotta etukäteen, vaikkakin ”Kauanko meinaat sitten olla siellä…” -kysymyksiin ei voinut asettaa helppoa vastausta.

Jonkin verran reissaamisen aikatauluille kulmaa antaa viisumit. Venäjällä ja Mongoliassa sai olla max 30 päivää joka alkaa siitä päivästä kun passi leimataan rajalla. Kiinan viisumiin tulee ilmoittaa päivämäärä koska aikaisintaan saapuu ja siitä lasketaan 30  päivää. Kotiintulopäiväksi arvioitiin täten 7.6. jolloin matkustusta olisi kestänyt yhteensä about viisi viikkoa. Tämä arvioitiin kotisuomessa hurjan pitkäksi ajaksi, mutta oli kuitenkin mahdotonta ennustaa etukäteen kuinka kauan missäkin paikassa viihtyy.

Roadtrip Länsi-Venäjällä venyi sattuneista syistä melkein viikolla ja tämän vuoksi muut Siperian kaupungit joduttiin skippaamaan matkaamalla suoraan Baikalille. Lisäksi Mongoliaan tutustuminen osoittautui aivan liian lyhyeksi ajaksi. Jokainen paikka oli tähän asti ollut toistaan hienompi ja ihmiset ympärillä toistaan ystävällisempiä. Tuntui siltä, että juuri kun oli tutustunut uusiin ihmisiin he jäivät taakse ja seuraavassa paikassa kohdattiin uusia.

Matkan ehtoopuolella Kiinaan riitti aikaa vain muutama hassu päivä, sillä varsinainen määränpää odotti vielä Japaniassa. Pankkimies ja Käsienheiluttelija lensivät Osakaan 3.6.2013.

Meidän oma salakieli

enigmaVälillä matkalla tulee tilanteita, jossa tarvitaan omaa salakieltä. Esimerkiksi kun pohditaan, että luotetaanko siihen kummallisen näköiseen mieheen, joka kaivoi taskustaan pontikkapullon, tai että viekö tämä pimeä taksi meidät varmasti oikeaan paikkaan kohtuullisilla kustannuksilla.

Oiva etu salakielelle on, että sitä pystyy sekä puhumaan että kirjoittamaan nopeasti. Salakielen pitää olla helppo niille, jotka sitä käyttää. Kuitenkin sen tulee koostua sellaisista sanoista, joita vastapuolen on mahdotonta ymmärtää. Salakielen puhuttu muoto on usein nopeaa ja epäselvää asiaan harjaantumattomalle kuulijalle.

On myös selkeä etu, että salakieli ei perustu mihinkään toiseen kieleen. Salakielellä kommunikoinnissa kannattaa huomioida myös, että kasvojen ilmeet ja käsien liikkeet saattavat paljastaa melko paljon puhutusta asiasta, vaikka puhuttu kieli olisikin täysin tuntematon vastapuolelle.

Pojat käyttivät matkalla paljon omaa salakieltään. Tämä blogimerkintäkin on kirjoitettu sillä.

Ja kiinalainen huutaa

Kiinalaisia on hirveän suuri määrä. Kiinalainen kommunikoi toisen kanssa huutamalla, ilkeilemällä ja vittuilemalla. ”Oletko idiootti?! Tämä riisi on paistettu ihan väärin!” Huutaa asiakas kokille. ”Itse olet idiootti! Näin riisi on aina paistettu!” Huutaa kokki takaisin asiakkaalle.

Kommunikointi saattaa kuullostaa hiljaisesta suomalaisesta erittäin kiusalliselta. Ei ymmärrä sanaakaan mitä se huutaa, mutta joku hätä sillä varmasti on. Tuntui kuin olisimme kuulleet maailman pahimmat kiroukset taksikuskin toimesta kun ei suostuttu maksamaan tietulleja matkalla muurille koska niiden piti kuulua taksimatkan hintaan.

Kiinalainen, joka jakaa valtionsa 1 353 821 000:n muun kiinalaisen kanssa joutuu tekemään itsestään numeron jos aikoo pärjätä. Tämä opitaan jo pikkulapsena. Kaino pyyntö hiekkalaatikolla harvoin tehoaa, kun jakaa leikkipaikan miljardin muun kanssa. Tahto pitää huutaa läpi. Mielellään kirosanojen kanssa. Oi sitä meteliä.

Kiinalainen kantaa huutavaa lastaan sylissään niin kauan kun jaksaa. Ei ole eriskummallista nähdä 45-kiloista kiinalaisäitiä joka kantaa sylissään melkein yhtä painavaa lasta. Eikös nuo lapset osaa itse kävellä? Saimme selityksen tälle. Kiinan laki sanoo, että naista jolla on lapsi sylissään, ei saa pidättää. Ja sitten lapsi taas huutaa. Ja äiti huutaa takaisin.

Jos aikomuksenasi on viettää rauhallinen loma hiljaisuudessa, älä mene Pekingiin.

Ai niin! Jokaisessa kielessä on mutina, jota hoetaan kun mietitään mitä sanotaan. Suomalainen sanoo ”ööö…” Englantilainen ”um…” jne. Kiinalainen sanoo huutamisen välissä jotain, joka kuullostaa ihan ”nigga, nigga, nigga…” Näin sanoen kiinalainen siis miettii mitä hän seuraavaksi huutaa. Hän ei siis välttämättä ole rasisti.

Tämä kirjoitus on kirjoitettu Pekingissä vierailleen suomalaisen näkökulmasta. Kaikki kiinalaiset eivät välttämättä ole ihan samanlaisia. Toivottavasti eivät.
IMG_4937

On se iso, on se komea

Käsienheiluttelija ja Pankkimies lyöttäytyivät Pekingissä yhteen Tuomaksen ja Miron kanssa. Tuomas oli jo muutaman kuukauden opiskellut Kiinassa ja Miro tuli morjenstamaan kaveria ennen kuin kesätyöt alkoivat. Kiinan muurille tiensä löytäminen on vähän kuin etsisi juhannusaattona pullollista olutta. Helppoa! Tarvitsee vain näyttää turistilta, niin avot. Kyyti järjestyy. Tämä ryhmä otti kuitenkin matkanjärjestämisen omiin käsiinsä ja meni muurille prameesti mittarilla. Taksikuskin kanssa sovittiin hinta 400 Yania (n. 50e) johon kuului menopaluu ja odottaminen autossa sillä aikaa, kun turistit kiipesivät muurille. Hostelli, johon Pankkimies ja Käsienheiluttelija majoittuivat tarjosi samankaltaisia reissuja 200 yanilla/osallistuja ja meitä kun oli neljä, niin tulihan tämä edulliseksi.

IMG_5116

Kiinan muurilla ei kävellä. Siellä kiivetään. Lontooksi puhutaan, että ”I climbed the Great wall of China.” Ei voi kun ihailla tämän pytingin rakentajia. Muuri myötäilee, jo muutenkin mäkistä Kiinan metsämaastoa ja nousut ovat todella jyrkkiä. Lisäksi noin 100 metrin välein on rakennettu vartiotorneja. Vartiotorneja oli niin lähekkäin, että torneissa lymyilevien sotilaiden jousipyssyjen kantomatka riitti hoitamaan puolustuksen koko muurin mitalta.

IMG_5121

Muurilla oli kolme tarkoitusta. Ensinnäkin rakentaa Kiinalle selkeä pohjoisraja, toisekseen pitää Pohjoisen barbaarit (mongolialaiset) poissa Kiinasta ja kolmanneksi, pitää kiinalaiset ruodussa. Kiinan keisari (tämä Paavo Lipposen keskustelukumppani) ja muut vallanpitäjät pitivät kiinalaisia peloissaan kertomalla sivistymättömästä pohjoisesta kauhutarinoita. Yksi hirvittävin rangaistus, jonka kiinalaiselle vangille annettiin oli karkoitus muurin toiselle puolelle. Tätä pidettiin kuolemanrangaistuksesta vielä pykälää pahempana.

Kiinan muuri tuli tarpeettomaksi 1500-luvun loppupuolella, kun Kiina teki rauhan pohjoisten barbaarien kanssa. Sota oli päättynyt ja portit avattiin. Muurin annettiin rapistua ja 1900-luvun alussa, kun viimeinen kiinan keisari luopui vallasta sitä alettiin jopa tuhota järjestelmällisesti. Muuri muistutti kiinalaisia keisarivallasta ja eihän semmoinen sovi. Vasta valittu johtaja, herra nimeltä Deng Xiaoping ymmärsi kuitenkin muurin markkina-arvon ja sanoi vuonna 1984, että eiköhän laiteta se uudestaan kuntoon ja veloiteta vähän pääsymaksua ihmisiltä, jotka siellä haluavat käydä. Nykyään muuri on Unescon suojelukohde ja siellä vierailee vuosittain palttiarallaa 130 miljoonaa turistia.

IMG_5152

Kiinan muuri ei ole yksi yhtenäinen muuri paikasta A paikkaan B, vaan se on useiden muurien rykelmä. Joskus muurit muodostavat sisälleen kaupungin rajat ja joskus näyttää siltä, että muureja kulkisi kaksi rinnatusten.

Muutama tylsä fakta loppuun:

Kiinan muurin pituus mitattiin ensimmäistä kertaa metrilleen marraskuussa 2012. Kiinan muuri on täsmälleen 21 196,18 kilometriä pitkä.

Screen Shot 2013-06-17 at 19.47.49v2

Mainittakoon vielä, että Kiinalla on yhteistä maarajaa naapurivaltioidensa kanssa vähän reilu 22 000 kilometriä. Valtioiden rajat tosin muuttuu, muuri pysyy..

Ilmansaasteita ja skorpioneja

IMG_4773Pankkimies otti jo Mongoliassa koodia opiskelukavereihinsa Kristaan ja Mariannaan, jotka ovat nyt muutaman kuukauden pitäneet majaa Pekingissä. Pääsimme siis heidän luokseen ensimmäiseksi yöksi. Mutta ennen majoittumista, katsomaan miltä se Peking näyttää. Lähdimme suuntaamaan Tiananmenin aukiolle. Sää oli nätin lämmin, joskin emme tiedä tänä päivänäkään olivatko ne pilviä vai saasteita.

Pekingissä suunnistaminen on melko helppoa. Kesäolympialaiset 2008 toivat tänne länsimaalaisittain kirjoitetut metroasemat, kadunnimet, ravintolat ja nähtävyydet. Latinalaisin kirjaimin oli myös kirjoitettu kylttejä jotka varoittivat pään osumisesta siihen nimenomaiseen kylttiin. Kätevää!

Löysimme siis helposti Tiananmenin aukion. Käsienheiluttelija oli toivonut, että mieluummin kuin turistien keskelle, pääsisimme katselemaan kiinalaisia ihmisiä. Huomasimme kuitenkin nopeasti, että on aivan sama mihin Kiinassa menet, siellä on aina hirveän paljon kiinalaisia. Tiananmenin aukiolla ehdimme ottaa nopeasti kuvat itsestämme Puhemies Maon taulun alla, kun sotilaat ohjasivat meidät ja muut kiinalaiset ystävällisesti sivuun.

IMG_4892

Kun pääsimme sotilaiden mielestä tarpeeksi kauas he sitoivat köyden aidaksi ja jäivät vielä itse vartioimaan, ettei kukaan kIMG_4898ulkisi siitä ohitse. Seurasi lipun lasku. Tätä jokailtaista lipun laskua oli tullut ihastelemaan arviolta samankokoinen joukko, kun Suomen jääkiekkomaajoukkueen juhlintaa torilla keväällä 2011. Ja koko lipun laskun ajan sotilasjoukko piti huolta siitä, että kukaan ei häiritse tilaisuutta menemällä liian lähelle.

IMG_4907

IMG_4918

Kun lippu saatiin laskettua ja kiinalaiset saivat tilaisuuden tallennettua digikameroilleen ja iPhoneilleen,pääsimme jatkamaan matkaa.

Valkoihoinen, 190 cm pitkä ja vaalea mieshenkilö ei kaiken globalisoitumisenkaan jälkeen ole kiinassa kovin tuttu juttu. Olisi hauska päästä siihen illallispöytään, jossa meistä otettuja kuvia esitellään. Miten he pukevat sanoiksi tuon jännittävän tapahtuman, jossa näkivät valkoihoisen? Osa kiinalaisista tuli ihan reilusti pyytämään päästä samaan kuvaan, osa taas otti kuvia muka salaa. Tässä Pankkimiestä on pyydetty yhteiskuvaan, samalla kun Käsienheiluttelija vangitsee pari salakuvaajaa ruutuun.

IMG_4902

Tiananmenin aukiolta pääsimme jatkamaan matkaa kännykkäkameroiden muodostamaa kunniakujaa kohti Wangfujin Snack Street -nimistä katua. Alkoikin tulla jo nälkä. Tänne on kasattu kojuja, jossa myydään ties mitä syötäväksi väitettävää. Skorpiooneja, merisiiliä, meritähti, koiraa, kissaa, kiveksiä… you name it. Ja taas kerran. Suurin osa ihmisistä ympärillä oli kiinalaisia. Maistoimme porukalla skorpionia. Tikun päässä jalkojaan ja pyrstöään heiluttelevat elävät skorpionit kastettiin kuumaan rasvaan ja syötiin sellaisena. Ei ne juuri sen kummallisemmilta maistunut. Rapeita.IMG_4938

Ilta jatkui vielä pitkälle kiinalaisia diskopalloja katsellen ja vähän vähemmän erikoisia ruokia syöden.

Huomenta Kiinasta

Mongolian jälkeen Käsienheiluttelija ja Pankkimies vilkuttivat hyvästit Biisonille, joka jatkoi reissuansa Ulan-Uden kautta takaisin Jaroslavliin Mummon luokse. Emme voisi kuvitella parempaa opasta Venäjän halki kuin Biisonin. Pääsimme tutustumaan sellaisiin paikkoihin mihin harva keksisi mennä ja missä ei juurikaan ulkomaalaisia ole ennen käynyt. Tästä lähtien Käsienheiluttelijan ja Pankkimiehen oli pärjättävä omillaan. Kiitti hei, ja turvallista matkaa!

20130608-005736.jpg

Seuraavaksi Kiina. Junakaveriksi sattui mongolialainen kauppatieteilijä, joka puhui melko ymmärrettävää englantia. Kerroimme olevamme Suomesta ja hämmästyimme suuresti, kun mongolialainen kysyi, että miten Suomelle kävi jääkiekon pronssimatsissa. What!! Noh.. Kauppatieteilijä elää nyt siinä uskossa, että Suomi voitti tuon matsin. Eli jos tapaatte kaveria, kertokaa terveisiä.

20130608-005927.jpg

Mongolialainen kauppatieteilijä tapasi matkustella usein Kiinaan. Venäjän lailla Kiina on elintärkeä kauppakumppani Mongolialle. Kauppatieteilijän tarkoituksena on opiskella kiinaa ja tehdä elantonsa Kiinan ja Mongolian välisellä kaupalla. Kiinalaisetkin tykkäävät ostaa kuparia. Kauppatieteilijä opetti meille heti alkuun tärkeimmät sanat kiinaksi. Kiitos: Schi, Hyvää päivää: Nihau jne. Lausuminen tuntui olevan vielä tärkeämpää, kuin Venäjällä. Schitä ja Nihauta toisteltiin noin 100 kilometrin matkan ajan, ennen kuin kauppatieteilijä hyväksyi sen. Tehokas kahden sanan oppitunti. Luulis pärjäävän.

Venäjän ja Mongolian raja kannattaa muuten ylittää jollain muulla tavalla kun junalla. Junassa joutuu vartoomaan useita tunteja ilman, että pääsee pois tai vessaan. Lain mukaan Mongoliaan ei saa saapua kävellen, mutta raja-asemilla tehdään bisnestä viemällä turisteja autolla Mongoliaan. Kuski pyytää asiakkaalta ensin n. 100 euroa, mutta jos jaksat tinkiä, pääset kyllä kympilläkin. Istuimme eväinemme junassa ja olimme varautuneet samanlaiseen odotukseen Mongoliasta poistuttaessa, mutta se ei ollutkaan niin paha. Rajan ylitys kesti about 4 tuntia ja siinä ajassa ehdittiin vaihtaa myös uudet renkaat alle.

Renkaiden vaihto on näppärä homma. Vaunut erotetaan toisistaan ja ajetaan kahdelle vierekkäiselle raiteelle. Raiteiden sivulla on nostolaitteet, jotka nostavat vaunut ylös. Venäjän raideleveyksiset renkaat vedetään taakse ja edestä työnnetään Kiinan, hieman kapeammat rinkulat tilalle. Matkustajat odottavat tämän ajan vaunussa. Samaan syssyyn hoidetaan myös passientarkastukset ynnä muut prosedyyrit. Kauppatieteilijä tiesi kertoa, että joskus vaunusta pääsee myös ulos ihastelemaan ja kuvaamaan renkaidenvaihtoa. Tällä kertaa ei päästy.

20130608-010350.jpg

Tapasimme Olchonin saarella Baikalissa herrasmiesnelikon, jonka jäsenet olivat jättäneet vaimot ja lapset ja lapsenlapset kotiin ja lähteneet seikkailulle. Nämä noin kuudenkymmenen ikävuoden molemmin puolin olevat herrat huusivat lossijonossa selvällä suomenkielellä, että ”Paljonko kello on.” Tästä tulikin lentävä lause tuleviin tapaamisiimme. Herrat nimittäin majoittautuivat kahden hytin päähän samaan vaunuun. Pyydämme tässä välissä anteeksi niiltä ruotsalaisilta, jotka olivat meidän välissämme. Förlåt oss. Herrasväki piti tärkeänä, että matkalla ei lopu kesken tarinat eikä vodka ja useinhan nämä korreloivat toisiaan varsin mukavasti. Erittäin lystikästä seuraa, mutta jätetään ne tarinat kirjoittamatta tähän blogiin.

Samaan junaan eksyi myös muitakin tuttuja. Siperian junassa tapaamamme Hollantilainen Charlotte kävi esittelemässä säihkyvää kihlasormustaan. Michael oli laskeutunut polvilleen Gobin autiomaan läheisyydessä korkean vuoren päällä ja luovuttanut Hollannista ostamansa sormuksen kantovastuun tyttöystävälleen. Onnea heille! Lisäksi UB:ssä tapaamamme ranskalainen ryhmä nukkui krapulaansa pois toisessa vaunussa. Onnea myös heille.

Kiinan raja ylitettiin keskiyön paikkeilla ja meille kerrottiin visuaalisesti, että kyllä täällä pärjätään. Kiinan puolen raja-asemalla soi ämyreistä kaunis kiinalainen musiikki ja pensasaidat ja -puut olivat millimetrintarkasti tasoitettua. Roskia ei näkynyt missään.

Seuraavana aamuna näimme, että Peking ei ollut ihan samanlainen.

So many new friends in UB

Mongolia’s capital, Ulaanbaatar is one of the biggest travellers meeting points in the Trans-Mongolian route. We met soooo many nice people and had just a wonderful time. Sadly our stop there was only couple of nights.

We’ve noticed that traveling is one of the best ways to make new contacts. We can definitely say that we were lucky to be at the journey the same time as you guys. And you are welcome to Finland any time. Just contact us on Facebook. 🙂

Sad thing that our journey lasts for only 5 weeks. In Finland we thought that it’ll be plenty, but here it seems like it’s not even closely enough. Lots of people travel for 6 months or even more. One of our first new friends in UB had his next calendar marking on February 2015 and that was as well abroad. Admirable!

Thank you all! Two girls from Norway which of one of them has ridden a horse all her life and the other was scared of horses, Juuso who not only shared the same name with me, but also the same home town. Maggy and Martin who smiled the whole time and a German lady who just became my personal hero. Charlotte who got engaged to Michael in Mongolia. Vanessa and Alice and the French guys who spoke good English and the group of 60 to 65-year-old Finnish men who didn’t let the truth spoil a good story. And many many others.

Although our journeys cross here, thanks to Facebook we can follow each others traveling. Hope to hear from you and to see you in Finland or wherever !

20130607-125341.jpg

20130607-125429.jpg

Auto – Suomi – Auto -sanakirja Mongoliassa

Mongolialaiset tööttäilevät paljon. Siis lähes jatkuvasti. Käsienheiluttelija ja Pankkimies kokosi yhteen muutamia tärkeimpiä fraaseja, jos vaikka joskus satut ajelemaan autolla siellä suunnalla.

  • Pi Pi Piiiiiiii
    Käveles vähän nopeammin. En ajatellut väistää.
  • Piiiiii Piiiiii Piiiiii
    Nyt vauhtia siihen! (tämä äänimerkki yleensä lampaille/hevosille/jne, jotka juoksevat tien yli)
  • Piii Piii Pi Pi
    Moro! Mitä kuuluu?
  • Pi Pi Pi
    Mä tuun ohi, viitsisitkö väistää vähän pientareelle.
  • Pii Pi
    Kiitti! tai Ole hyvä!
  • Pii Pii Pii
    Käännyn vasemmalle.
  • Piii Pi Pi Piii
    Käännyn oikealle.
  • Piii Pi Pi Piii Piii Piii Piii
    Ai sulla on rengas puhki. Paska säkä!

Näitä on aika paljon lisää, mutta tällä pääset jo alkuun.
IMG_4644

My name is Khan, Zhingis Khan

Pankkimies, Biisoni ja Käsienheiluttelija jatkoivat matkaansa kohti autiomaita, vuoristoa, maitoa ja hevosia. Mongoliaan.

20130604-085353.jpg

20130604-085632.jpg

Mongoliassa yhdistyy kosmisella tavalla aasialainen, venäläinen ja länsimainen kulttuuri. Varsinkin maaseudulla, mutta paljon myös Ulanbatorissa vieläkin näkyvistä kansallispuvuista tulee jo hyvin vahvasti Kiina tai Nepal mieleen, mutta kirjoituksissa merkistönä käytetään venäläisiä, kyrillisiä kirjaimia. Kaiken tämän keskellä pääkaupunki Ulanbatarissa, elää sankka joukko hyvinkin varakasta sakkia. Lexuksia, Hummereita ja Bemareita näkyy päivittäin. Eräänä päivänä Pankkimies bongasi kadun liikenteestä jopa kullatun Mersun. Ja voin sanoa, että mitään spraymaalia se ei ollut.

Mongoliassa ei juurikaan näy puita. Mutta erilaisia metalleja löytyy maasta enemmän kuin tarpeeksi. No äkkiseltään tulee mieleen yksi maa, jossa puuta on enemmän kuin tarpeeksi ja jotka saattaisivat olla kiinnostuneita raudasta, kuparista ja kullasta. Rautatieasemilla tämän voi todistaa ihan omin silmin. Isoja raskaita kontteja roudataan pohjoiseen, kun taas Mongoliaan päin tulee (tuppeen)sahattua puutavaraa. Ja näin tämä väkimäärältään pieni, maailman toiseksi suurin sisämaa, kestää. Samojen kulkuneuvojen mukana on myös Vodka liikkunut joka selittää osiltaan Mongolian rajun alkoholiongelman. Helsingistä junalla läpi Venäjän Irkutskiin ja sieltä aina Mongolian rajalle asti ja nyt ensimmäistä kertaa hyttiemäntä kertoi pojille, että piva ja vodka on hyi hyi.

Pankkimies kertoi tarinan, että kaverinkaverinkaveri ystävineen oli jäänyt Mongliassa poliisille kiinni julkijuopottelusta. Heidät oli viety poliisiasemalle ja tovin kinastelun jälkeen oli vihdoin saatu tulkki paikalle joka selitti suomalaisille tilanteen. Sakkoa oli tullut yhteensä pari dollaria ja kaikki saivat vielä juoda kaljansakin loppuun. Tämä ryhmä ei kuitenkaan lähtenyt testaamaan sakkojen kokoa vaan kunnioitti paikallista tapaa nauttimalla virvokkeita hostelliin sohvilla muiden reppureissaajien kanssa.

Ulanbator on oma luku sinänsä, mutta eniten Mongoliasta saa irti menemällä maaseudulle. Paimentolaiskansa asuu ja voi hyvin lampaidensa, hevostensa, kameliensa ja vuohiensa kanssa aavikon reunamilla. Paikalliset asuvat jurtassa joka vastaa suurinpiirtein SA:n korotettua puolijoukkuetelttaa. Merkittävänä erona on se, että kamiina lämmitetään kuivaksi kovettuneella paskalla. Puuta kun ei juuri ole. Kakka lämmittää mukavasti ja pitää kamiinan pitkälle yöhön asti hyvässä mansikassa. Kipinävuoroja sopiessa Biisoni veti jo upseerismiehenä peittoa korville. Musta-Pekka jäi Pankkimiehelle, joka särmänä pioneerina sytytti kamiinaan valkean tuntia paria ennen herätystä. Mongolian yö touko-kesäkuun vaihteessa on muuten kylmä ja tuulinen. Luntakin saattaa tulla.

20130604-085847.jpg
20130604-090128.jpg

Jurtassa on myös ovi, jota ei lukita koskaan. Lisäksi on myös epäkohteliasta koputtaa siihen, sillä tottahan toki olet tervetullut syömään ja juomaan kanssamme. Ihan niin paljon kuin haluat. Yksi erikoinen sääntö tosin on. Jurtassa ei sovi viheltää. Jos joku tietää miksi, saa kertoa. Tätä ei saatu selville yhteisellä elekielellämme. Elekieli toimi tosin erinomaisesti, kun vanhempi herrasmies tuli luokse ja piirsi hevosen kuvan santaan. Eipä aikaakaan kun pojat oli jo satuloissa eväiden kanssa ja ryhmä ratsasti kohti toistaan upeampia maisemia.

20130604-090639.jpg

Kokeilemisen arvoisia asioita Mongoliassa on myös erilaiset maitotuotteet. Maidosta tehdään palttiarallaa mitä tahansa ja palttiarallaa mistä tahansa eläimestä saa maitoa. Kannattaa sujauttaa ostoskoriin yksi pieni pullo hevosenmaitoa (Airag), yksi erittäin pieni pullo kamelinmaitoa ja niin paljon jugurtteja, kuin vain ikinä jaksat kantaa. Jugurtti on täällä täydellistä. Jotain kertonee se, että rasvaprosenttia edeltää > -merkki. Eli siis esimerkiksi vähintään 4% rasvaa. Kamelinmaito on ällöttävintö litkua mitä kukaan on ikinä maistanut ja Airag on sellaista peruspahaa.

Ja näiden jätkien kanssa ei ole reissu eikä mikään, jos auto ei vähän edes reistailisi matkalla.

20130604-090330.jpg

Ja miksi se otsikko ei taaskaan vastaa yhtään tekstin sisältöä?

Noin 83 prosentilla mongolialaisista on sama sukunimi. Niitä ei tarvittu vielä ennen 40-lukua. Tämän jälkeen Neuvostoliittolainen komissaari halusi kuitenkin pitää mongolialaisista kirjaa ja hölmistyneenä ihmetteli kun perheitä ei voinut jakaa sukunimen mukaan. Siksipä päätettiin, että kaikkien Mongolian kansalaisten tulee valita itselleen sukunimi. Mongolialaiset muistelivat lämmöllä sankariaan Zhingis Khania ja kirjoittivatkin lomakkeeseen sukunimen kohdalle Khan. Komissaarin ongelma siis ratkesi. Tavallaan.

20130604-090031.jpg