Sussa on sitä viidakon tuoksua!

Amazonin sademetsä hivelee kaikkia aisteja.

Ja jotta tälle väitteelle saadaan pohjaa, täytyy tarkistaa wikipediasta mitkä ne aistit olivatkaan ja käydä ne läpi yksitellen.

Makuaisti
Sammakon vatsa maistuu oudolle ja sen nuolemisesta tulee hassu olo kupoliin. Emme välttämättä suosittele ainakaan ihan ensimmäisellä viidakkosamoilulla.

IMG_1413

Hajuaisti
Ei liene yllättävää, että sademetsä tuoksuu aina kuin sateen jälkeen. Tuoksua tuovat paitsi biljoonat erilaiset kukat, kasvit ja puut myös hyönteiset ja muut eläimet. Epämiellyttävinä döfiksinä voisi mainita veneiden perämoottoreissa käryävän petroolin sekä käsienheiluttelijan kainalot.

kainalot

Näköaisti
Tätä ei tarvinne selittää. Kun viidakosta otettuja kuvia laittaa instagramiin, ei juuri filttereitä tarvia.

värit

Kuuloaisti
Juuri ennen riippumattoon käpertymistä käsienheiluttelija nappasi vielä kännykän repusta ja nauhoitti viidakon yöllisiä ääniä minuutin verran. Yritä laskea montako eläintä kuulet.

Tuntoaisti
Kosteat paksut lehdet sivelevät ihoa ja pieni sade kastelee poskia. Amazonin sivujoki tuntuu vilvoittavalta varpaiden välissä, mutta Tarantellan tassut tuntuvat merkillisen ällöttäviltä.

IMG_0989

Tasapainoaisti
Amazonilla kulkiessa mennään ylös ja alas, jokien ja valtavien puunrunkojen yli. Jos on apinanvikaa, niin voi liikkua paikasta toiseen liaanien avulla. Kyllä siinä tasapainoa tarvitaan. Varsinkin kun mukana on kantamuksia ja machete.

IMG_1480

Mainokset

On se iso, on se komea

Käsienheiluttelija ja Pankkimies lyöttäytyivät Pekingissä yhteen Tuomaksen ja Miron kanssa. Tuomas oli jo muutaman kuukauden opiskellut Kiinassa ja Miro tuli morjenstamaan kaveria ennen kuin kesätyöt alkoivat. Kiinan muurille tiensä löytäminen on vähän kuin etsisi juhannusaattona pullollista olutta. Helppoa! Tarvitsee vain näyttää turistilta, niin avot. Kyyti järjestyy. Tämä ryhmä otti kuitenkin matkanjärjestämisen omiin käsiinsä ja meni muurille prameesti mittarilla. Taksikuskin kanssa sovittiin hinta 400 Yania (n. 50e) johon kuului menopaluu ja odottaminen autossa sillä aikaa, kun turistit kiipesivät muurille. Hostelli, johon Pankkimies ja Käsienheiluttelija majoittuivat tarjosi samankaltaisia reissuja 200 yanilla/osallistuja ja meitä kun oli neljä, niin tulihan tämä edulliseksi.

IMG_5116

Kiinan muurilla ei kävellä. Siellä kiivetään. Lontooksi puhutaan, että ”I climbed the Great wall of China.” Ei voi kun ihailla tämän pytingin rakentajia. Muuri myötäilee, jo muutenkin mäkistä Kiinan metsämaastoa ja nousut ovat todella jyrkkiä. Lisäksi noin 100 metrin välein on rakennettu vartiotorneja. Vartiotorneja oli niin lähekkäin, että torneissa lymyilevien sotilaiden jousipyssyjen kantomatka riitti hoitamaan puolustuksen koko muurin mitalta.

IMG_5121

Muurilla oli kolme tarkoitusta. Ensinnäkin rakentaa Kiinalle selkeä pohjoisraja, toisekseen pitää Pohjoisen barbaarit (mongolialaiset) poissa Kiinasta ja kolmanneksi, pitää kiinalaiset ruodussa. Kiinan keisari (tämä Paavo Lipposen keskustelukumppani) ja muut vallanpitäjät pitivät kiinalaisia peloissaan kertomalla sivistymättömästä pohjoisesta kauhutarinoita. Yksi hirvittävin rangaistus, jonka kiinalaiselle vangille annettiin oli karkoitus muurin toiselle puolelle. Tätä pidettiin kuolemanrangaistuksesta vielä pykälää pahempana.

Kiinan muuri tuli tarpeettomaksi 1500-luvun loppupuolella, kun Kiina teki rauhan pohjoisten barbaarien kanssa. Sota oli päättynyt ja portit avattiin. Muurin annettiin rapistua ja 1900-luvun alussa, kun viimeinen kiinan keisari luopui vallasta sitä alettiin jopa tuhota järjestelmällisesti. Muuri muistutti kiinalaisia keisarivallasta ja eihän semmoinen sovi. Vasta valittu johtaja, herra nimeltä Deng Xiaoping ymmärsi kuitenkin muurin markkina-arvon ja sanoi vuonna 1984, että eiköhän laiteta se uudestaan kuntoon ja veloiteta vähän pääsymaksua ihmisiltä, jotka siellä haluavat käydä. Nykyään muuri on Unescon suojelukohde ja siellä vierailee vuosittain palttiarallaa 130 miljoonaa turistia.

IMG_5152

Kiinan muuri ei ole yksi yhtenäinen muuri paikasta A paikkaan B, vaan se on useiden muurien rykelmä. Joskus muurit muodostavat sisälleen kaupungin rajat ja joskus näyttää siltä, että muureja kulkisi kaksi rinnatusten.

Muutama tylsä fakta loppuun:

Kiinan muurin pituus mitattiin ensimmäistä kertaa metrilleen marraskuussa 2012. Kiinan muuri on täsmälleen 21 196,18 kilometriä pitkä.

Screen Shot 2013-06-17 at 19.47.49v2

Mainittakoon vielä, että Kiinalla on yhteistä maarajaa naapurivaltioidensa kanssa vähän reilu 22 000 kilometriä. Valtioiden rajat tosin muuttuu, muuri pysyy..

Käsienheiluttelija ja Pankkimies junailevat itsensä Aasiaan

Tapahtuipa kerran syksyllä 2012:

Käsienheiluttelija: ”Ajattelin keväällä mennä junalla Pekingiin. Lähekkö völjyyn?”
Pankkimies: ”Joo. Pitäiskö mennä Japaniaan siinä samalla?”
Käsienheiluttelija: ”No mikä jottei!”

Tarkemmin sanottuna Käsienheiluttelija ja Pankkimies matkaavat Trans-Mongolian junareitin, mutta käsienheiluttelija on jo jonkin aikaa markkinoinut matkaa Trans-Siperiana. Reittisuunnitelma koostuu seuraavista kaupungeista: Helsinki, Moskova, Jekaterinburg, Novosibirsk, Irkutsk, Ulan-Bator, Peking, Shanghai ja Osaka. Reittisuunnitelmaa ei ole hakattu kiveen eikä edes julistettu Twitterissä, joten on mahdollista, että Käsienheiluttelija ja Pankkimies poikkeavat suunnitellusta reitistä. Tarkoitus on kuitenkin selvittää tiensä Venäjän läpi Baikal-järven kautta Pekingiin ja Shanghaihin sekä jatkaa sieltä lentoteitse Japaniaan. Saas nähdä miten äijien käy ja onko heillä likviditeettiä matkustaa Koti-Suomeen kesäkuussa.trans-mongolian-by-private-train-08

Matkalla Käsienheiluttelija ja Pankkimies tutustuvat ainakin Uralin läntisen puolen eläinkuntaan (Biisoni), sekä Itä-Siperian eteläosien vesistöihin (Baikal). Lisäksi Käsienheiluttelija haluaa nähdä Gobin autiomaan villihevosia ja Pankkimies tutustua Etelä-Japanian talouteen. Tarkoitus on ottaa jokunen valokuva ja dokumentoida matka läheisille.

Wiki-Travelin mukaan votkan juomista voi halutessaan välttää, joskin sitä on kuulemma saatavilla.

Trans MongoliaKuva napattu Mongolia Travel Guide -sivulta.