Meidän oma salakieli

enigmaVälillä matkalla tulee tilanteita, jossa tarvitaan omaa salakieltä. Esimerkiksi kun pohditaan, että luotetaanko siihen kummallisen näköiseen mieheen, joka kaivoi taskustaan pontikkapullon, tai että viekö tämä pimeä taksi meidät varmasti oikeaan paikkaan kohtuullisilla kustannuksilla.

Oiva etu salakielelle on, että sitä pystyy sekä puhumaan että kirjoittamaan nopeasti. Salakielen pitää olla helppo niille, jotka sitä käyttää. Kuitenkin sen tulee koostua sellaisista sanoista, joita vastapuolen on mahdotonta ymmärtää. Salakielen puhuttu muoto on usein nopeaa ja epäselvää asiaan harjaantumattomalle kuulijalle.

On myös selkeä etu, että salakieli ei perustu mihinkään toiseen kieleen. Salakielellä kommunikoinnissa kannattaa huomioida myös, että kasvojen ilmeet ja käsien liikkeet saattavat paljastaa melko paljon puhutusta asiasta, vaikka puhuttu kieli olisikin täysin tuntematon vastapuolelle.

Pojat käyttivät matkalla paljon omaa salakieltään. Tämä blogimerkintäkin on kirjoitettu sillä.

Mainokset

On se iso, on se komea

Käsienheiluttelija ja Pankkimies lyöttäytyivät Pekingissä yhteen Tuomaksen ja Miron kanssa. Tuomas oli jo muutaman kuukauden opiskellut Kiinassa ja Miro tuli morjenstamaan kaveria ennen kuin kesätyöt alkoivat. Kiinan muurille tiensä löytäminen on vähän kuin etsisi juhannusaattona pullollista olutta. Helppoa! Tarvitsee vain näyttää turistilta, niin avot. Kyyti järjestyy. Tämä ryhmä otti kuitenkin matkanjärjestämisen omiin käsiinsä ja meni muurille prameesti mittarilla. Taksikuskin kanssa sovittiin hinta 400 Yania (n. 50e) johon kuului menopaluu ja odottaminen autossa sillä aikaa, kun turistit kiipesivät muurille. Hostelli, johon Pankkimies ja Käsienheiluttelija majoittuivat tarjosi samankaltaisia reissuja 200 yanilla/osallistuja ja meitä kun oli neljä, niin tulihan tämä edulliseksi.

IMG_5116

Kiinan muurilla ei kävellä. Siellä kiivetään. Lontooksi puhutaan, että ”I climbed the Great wall of China.” Ei voi kun ihailla tämän pytingin rakentajia. Muuri myötäilee, jo muutenkin mäkistä Kiinan metsämaastoa ja nousut ovat todella jyrkkiä. Lisäksi noin 100 metrin välein on rakennettu vartiotorneja. Vartiotorneja oli niin lähekkäin, että torneissa lymyilevien sotilaiden jousipyssyjen kantomatka riitti hoitamaan puolustuksen koko muurin mitalta.

IMG_5121

Muurilla oli kolme tarkoitusta. Ensinnäkin rakentaa Kiinalle selkeä pohjoisraja, toisekseen pitää Pohjoisen barbaarit (mongolialaiset) poissa Kiinasta ja kolmanneksi, pitää kiinalaiset ruodussa. Kiinan keisari (tämä Paavo Lipposen keskustelukumppani) ja muut vallanpitäjät pitivät kiinalaisia peloissaan kertomalla sivistymättömästä pohjoisesta kauhutarinoita. Yksi hirvittävin rangaistus, jonka kiinalaiselle vangille annettiin oli karkoitus muurin toiselle puolelle. Tätä pidettiin kuolemanrangaistuksesta vielä pykälää pahempana.

Kiinan muuri tuli tarpeettomaksi 1500-luvun loppupuolella, kun Kiina teki rauhan pohjoisten barbaarien kanssa. Sota oli päättynyt ja portit avattiin. Muurin annettiin rapistua ja 1900-luvun alussa, kun viimeinen kiinan keisari luopui vallasta sitä alettiin jopa tuhota järjestelmällisesti. Muuri muistutti kiinalaisia keisarivallasta ja eihän semmoinen sovi. Vasta valittu johtaja, herra nimeltä Deng Xiaoping ymmärsi kuitenkin muurin markkina-arvon ja sanoi vuonna 1984, että eiköhän laiteta se uudestaan kuntoon ja veloiteta vähän pääsymaksua ihmisiltä, jotka siellä haluavat käydä. Nykyään muuri on Unescon suojelukohde ja siellä vierailee vuosittain palttiarallaa 130 miljoonaa turistia.

IMG_5152

Kiinan muuri ei ole yksi yhtenäinen muuri paikasta A paikkaan B, vaan se on useiden muurien rykelmä. Joskus muurit muodostavat sisälleen kaupungin rajat ja joskus näyttää siltä, että muureja kulkisi kaksi rinnatusten.

Muutama tylsä fakta loppuun:

Kiinan muurin pituus mitattiin ensimmäistä kertaa metrilleen marraskuussa 2012. Kiinan muuri on täsmälleen 21 196,18 kilometriä pitkä.

Screen Shot 2013-06-17 at 19.47.49v2

Mainittakoon vielä, että Kiinalla on yhteistä maarajaa naapurivaltioidensa kanssa vähän reilu 22 000 kilometriä. Valtioiden rajat tosin muuttuu, muuri pysyy..

Huomenta Kiinasta

Mongolian jälkeen Käsienheiluttelija ja Pankkimies vilkuttivat hyvästit Biisonille, joka jatkoi reissuansa Ulan-Uden kautta takaisin Jaroslavliin Mummon luokse. Emme voisi kuvitella parempaa opasta Venäjän halki kuin Biisonin. Pääsimme tutustumaan sellaisiin paikkoihin mihin harva keksisi mennä ja missä ei juurikaan ulkomaalaisia ole ennen käynyt. Tästä lähtien Käsienheiluttelijan ja Pankkimiehen oli pärjättävä omillaan. Kiitti hei, ja turvallista matkaa!

20130608-005736.jpg

Seuraavaksi Kiina. Junakaveriksi sattui mongolialainen kauppatieteilijä, joka puhui melko ymmärrettävää englantia. Kerroimme olevamme Suomesta ja hämmästyimme suuresti, kun mongolialainen kysyi, että miten Suomelle kävi jääkiekon pronssimatsissa. What!! Noh.. Kauppatieteilijä elää nyt siinä uskossa, että Suomi voitti tuon matsin. Eli jos tapaatte kaveria, kertokaa terveisiä.

20130608-005927.jpg

Mongolialainen kauppatieteilijä tapasi matkustella usein Kiinaan. Venäjän lailla Kiina on elintärkeä kauppakumppani Mongolialle. Kauppatieteilijän tarkoituksena on opiskella kiinaa ja tehdä elantonsa Kiinan ja Mongolian välisellä kaupalla. Kiinalaisetkin tykkäävät ostaa kuparia. Kauppatieteilijä opetti meille heti alkuun tärkeimmät sanat kiinaksi. Kiitos: Schi, Hyvää päivää: Nihau jne. Lausuminen tuntui olevan vielä tärkeämpää, kuin Venäjällä. Schitä ja Nihauta toisteltiin noin 100 kilometrin matkan ajan, ennen kuin kauppatieteilijä hyväksyi sen. Tehokas kahden sanan oppitunti. Luulis pärjäävän.

Venäjän ja Mongolian raja kannattaa muuten ylittää jollain muulla tavalla kun junalla. Junassa joutuu vartoomaan useita tunteja ilman, että pääsee pois tai vessaan. Lain mukaan Mongoliaan ei saa saapua kävellen, mutta raja-asemilla tehdään bisnestä viemällä turisteja autolla Mongoliaan. Kuski pyytää asiakkaalta ensin n. 100 euroa, mutta jos jaksat tinkiä, pääset kyllä kympilläkin. Istuimme eväinemme junassa ja olimme varautuneet samanlaiseen odotukseen Mongoliasta poistuttaessa, mutta se ei ollutkaan niin paha. Rajan ylitys kesti about 4 tuntia ja siinä ajassa ehdittiin vaihtaa myös uudet renkaat alle.

Renkaiden vaihto on näppärä homma. Vaunut erotetaan toisistaan ja ajetaan kahdelle vierekkäiselle raiteelle. Raiteiden sivulla on nostolaitteet, jotka nostavat vaunut ylös. Venäjän raideleveyksiset renkaat vedetään taakse ja edestä työnnetään Kiinan, hieman kapeammat rinkulat tilalle. Matkustajat odottavat tämän ajan vaunussa. Samaan syssyyn hoidetaan myös passientarkastukset ynnä muut prosedyyrit. Kauppatieteilijä tiesi kertoa, että joskus vaunusta pääsee myös ulos ihastelemaan ja kuvaamaan renkaidenvaihtoa. Tällä kertaa ei päästy.

20130608-010350.jpg

Tapasimme Olchonin saarella Baikalissa herrasmiesnelikon, jonka jäsenet olivat jättäneet vaimot ja lapset ja lapsenlapset kotiin ja lähteneet seikkailulle. Nämä noin kuudenkymmenen ikävuoden molemmin puolin olevat herrat huusivat lossijonossa selvällä suomenkielellä, että ”Paljonko kello on.” Tästä tulikin lentävä lause tuleviin tapaamisiimme. Herrat nimittäin majoittautuivat kahden hytin päähän samaan vaunuun. Pyydämme tässä välissä anteeksi niiltä ruotsalaisilta, jotka olivat meidän välissämme. Förlåt oss. Herrasväki piti tärkeänä, että matkalla ei lopu kesken tarinat eikä vodka ja useinhan nämä korreloivat toisiaan varsin mukavasti. Erittäin lystikästä seuraa, mutta jätetään ne tarinat kirjoittamatta tähän blogiin.

Samaan junaan eksyi myös muitakin tuttuja. Siperian junassa tapaamamme Hollantilainen Charlotte kävi esittelemässä säihkyvää kihlasormustaan. Michael oli laskeutunut polvilleen Gobin autiomaan läheisyydessä korkean vuoren päällä ja luovuttanut Hollannista ostamansa sormuksen kantovastuun tyttöystävälleen. Onnea heille! Lisäksi UB:ssä tapaamamme ranskalainen ryhmä nukkui krapulaansa pois toisessa vaunussa. Onnea myös heille.

Kiinan raja ylitettiin keskiyön paikkeilla ja meille kerrottiin visuaalisesti, että kyllä täällä pärjätään. Kiinan puolen raja-asemalla soi ämyreistä kaunis kiinalainen musiikki ja pensasaidat ja -puut olivat millimetrintarkasti tasoitettua. Roskia ei näkynyt missään.

Seuraavana aamuna näimme, että Peking ei ollut ihan samanlainen.

My name is Khan, Zhingis Khan

Pankkimies, Biisoni ja Käsienheiluttelija jatkoivat matkaansa kohti autiomaita, vuoristoa, maitoa ja hevosia. Mongoliaan.

20130604-085353.jpg

20130604-085632.jpg

Mongoliassa yhdistyy kosmisella tavalla aasialainen, venäläinen ja länsimainen kulttuuri. Varsinkin maaseudulla, mutta paljon myös Ulanbatorissa vieläkin näkyvistä kansallispuvuista tulee jo hyvin vahvasti Kiina tai Nepal mieleen, mutta kirjoituksissa merkistönä käytetään venäläisiä, kyrillisiä kirjaimia. Kaiken tämän keskellä pääkaupunki Ulanbatarissa, elää sankka joukko hyvinkin varakasta sakkia. Lexuksia, Hummereita ja Bemareita näkyy päivittäin. Eräänä päivänä Pankkimies bongasi kadun liikenteestä jopa kullatun Mersun. Ja voin sanoa, että mitään spraymaalia se ei ollut.

Mongoliassa ei juurikaan näy puita. Mutta erilaisia metalleja löytyy maasta enemmän kuin tarpeeksi. No äkkiseltään tulee mieleen yksi maa, jossa puuta on enemmän kuin tarpeeksi ja jotka saattaisivat olla kiinnostuneita raudasta, kuparista ja kullasta. Rautatieasemilla tämän voi todistaa ihan omin silmin. Isoja raskaita kontteja roudataan pohjoiseen, kun taas Mongoliaan päin tulee (tuppeen)sahattua puutavaraa. Ja näin tämä väkimäärältään pieni, maailman toiseksi suurin sisämaa, kestää. Samojen kulkuneuvojen mukana on myös Vodka liikkunut joka selittää osiltaan Mongolian rajun alkoholiongelman. Helsingistä junalla läpi Venäjän Irkutskiin ja sieltä aina Mongolian rajalle asti ja nyt ensimmäistä kertaa hyttiemäntä kertoi pojille, että piva ja vodka on hyi hyi.

Pankkimies kertoi tarinan, että kaverinkaverinkaveri ystävineen oli jäänyt Mongliassa poliisille kiinni julkijuopottelusta. Heidät oli viety poliisiasemalle ja tovin kinastelun jälkeen oli vihdoin saatu tulkki paikalle joka selitti suomalaisille tilanteen. Sakkoa oli tullut yhteensä pari dollaria ja kaikki saivat vielä juoda kaljansakin loppuun. Tämä ryhmä ei kuitenkaan lähtenyt testaamaan sakkojen kokoa vaan kunnioitti paikallista tapaa nauttimalla virvokkeita hostelliin sohvilla muiden reppureissaajien kanssa.

Ulanbator on oma luku sinänsä, mutta eniten Mongoliasta saa irti menemällä maaseudulle. Paimentolaiskansa asuu ja voi hyvin lampaidensa, hevostensa, kameliensa ja vuohiensa kanssa aavikon reunamilla. Paikalliset asuvat jurtassa joka vastaa suurinpiirtein SA:n korotettua puolijoukkuetelttaa. Merkittävänä erona on se, että kamiina lämmitetään kuivaksi kovettuneella paskalla. Puuta kun ei juuri ole. Kakka lämmittää mukavasti ja pitää kamiinan pitkälle yöhön asti hyvässä mansikassa. Kipinävuoroja sopiessa Biisoni veti jo upseerismiehenä peittoa korville. Musta-Pekka jäi Pankkimiehelle, joka särmänä pioneerina sytytti kamiinaan valkean tuntia paria ennen herätystä. Mongolian yö touko-kesäkuun vaihteessa on muuten kylmä ja tuulinen. Luntakin saattaa tulla.

20130604-085847.jpg
20130604-090128.jpg

Jurtassa on myös ovi, jota ei lukita koskaan. Lisäksi on myös epäkohteliasta koputtaa siihen, sillä tottahan toki olet tervetullut syömään ja juomaan kanssamme. Ihan niin paljon kuin haluat. Yksi erikoinen sääntö tosin on. Jurtassa ei sovi viheltää. Jos joku tietää miksi, saa kertoa. Tätä ei saatu selville yhteisellä elekielellämme. Elekieli toimi tosin erinomaisesti, kun vanhempi herrasmies tuli luokse ja piirsi hevosen kuvan santaan. Eipä aikaakaan kun pojat oli jo satuloissa eväiden kanssa ja ryhmä ratsasti kohti toistaan upeampia maisemia.

20130604-090639.jpg

Kokeilemisen arvoisia asioita Mongoliassa on myös erilaiset maitotuotteet. Maidosta tehdään palttiarallaa mitä tahansa ja palttiarallaa mistä tahansa eläimestä saa maitoa. Kannattaa sujauttaa ostoskoriin yksi pieni pullo hevosenmaitoa (Airag), yksi erittäin pieni pullo kamelinmaitoa ja niin paljon jugurtteja, kuin vain ikinä jaksat kantaa. Jugurtti on täällä täydellistä. Jotain kertonee se, että rasvaprosenttia edeltää > -merkki. Eli siis esimerkiksi vähintään 4% rasvaa. Kamelinmaito on ällöttävintö litkua mitä kukaan on ikinä maistanut ja Airag on sellaista peruspahaa.

Ja näiden jätkien kanssa ei ole reissu eikä mikään, jos auto ei vähän edes reistailisi matkalla.

20130604-090330.jpg

Ja miksi se otsikko ei taaskaan vastaa yhtään tekstin sisältöä?

Noin 83 prosentilla mongolialaisista on sama sukunimi. Niitä ei tarvittu vielä ennen 40-lukua. Tämän jälkeen Neuvostoliittolainen komissaari halusi kuitenkin pitää mongolialaisista kirjaa ja hölmistyneenä ihmetteli kun perheitä ei voinut jakaa sukunimen mukaan. Siksipä päätettiin, että kaikkien Mongolian kansalaisten tulee valita itselleen sukunimi. Mongolialaiset muistelivat lämmöllä sankariaan Zhingis Khania ja kirjoittivatkin lomakkeeseen sukunimen kohdalle Khan. Komissaarin ongelma siis ratkesi. Tavallaan.

20130604-090031.jpg

Siskoja, Baikalinhylkeitä ja pontikkaa

Mummo pakkasi Biisonin mukaan suklaat ja halauksen hänen sisarelleen Irkutskissa. Sisko asui aika kaukana ytimestä. Noin 45 minuutin bussimatkan päästä rautatieasemalta. Ihan helppo ei perille ollut löytää, mutta viimein siskon portin ovi aukesi ja ihka oikea nunna avasi oven. Sisko ei siis ollutkaan sisko, vaan sisar. Mikäs siinä. Venäjän kieli teki siis tepposet.

Raskaan junamatkan jälkeen pojat pääsivät siis lepäämään Paavi Benedictuksen valvovien silmien alla ja löytyipä jokaisen huoneen jokaiselta seinältä myös kullatut krusifiksikin. Ortodoksisessa maassa tyhmä on siis vieraillut Moskeijassa, Luterilaisessa kirkossa ja Katolisessa nunnaluostarissa, muttei ainoassakaan ortodoksisessa kirkossa.
20130529-015830.jpg

Irkutsk on Siperian pääkaupunki ja monen reppureissaajan kohtauspaikka. Se näkyy mm. siinä, että tarjoilijat saattavat jopa hymyillä asiakkaille. Irkutskista löytyy jos jonkinlaista Mäkkäriä, Subwaytä ja esimerkiksi Leninstreet Coffee, joka muistuttaa elävästi tiettyä tuttua länsimaalaista kahvilabrändiä.
20130529-020939.jpg

Irkutsk on aika kaukana varsinaisesta Baikal-järvestä (60km), mutta Baikal on ehdottomasti päivän parin arvoinen kohde. Kolmikko lähti ensin Listvyanka -nimiselle rantakaupungille syömään paikallista kalaa, eli Omulia. Omul syödään, vähän niinkuin kaikki muukin ruoka Venäjällä, vodkan kanssa. Ja on se hyvää. Tosin nälkäisenä nämä pojat syövät ihan mitä tahansa. Reippaita poikia kun oliva, he kiipesivät kauas pois turistien kynsistä korkealle vuorelle ihailemaan Baikalin maisemia niitä syömään. On sitä huonompiakin paikkoja nauttia virvokkeita.
20130529-022431.jpg

Seuraavana päivänä Listvyankan turistien määrä lakkasi viehättämästä ja porukka siirtyi kohti Olhonin saarta, minne turistit yleensä löytävät tiensä vasta elokuussa. Paikka olikin sen näköinen, että se odotti elokuun turistiryntäystä. Uusia hirsihotelleja rakennettiin ja auki olivat lähinnä muutama pieni kauppa ja kahvila. Kolmikko hoiti itselleen majapaikan ja lähti katsomaan kaunista Baikalia. 20130529-023107.jpg

Kirkas vesi, tyynesti järvessä keinuvat jäälautat, sekä vastarannalla siintävät lumiset vuortenhuiput lähes kutsuivat uimaan. Ja pian Baikalilla nähtiin useita saimaannorpan venäjänserkkuja: Baikalinhylkeitä.

20130529-023508.jpg

Olhonin saarella ei luonnollisestikaan ollut mahdollisuutta nostaa käteistä. Eikä kolmikolta ollut juuri rahaa yöpymiseen, mutta se ei ole Venäjällä ongelma. Takaisin Irkutskiin pankkiautomaatin luo päästiin hotellin emännän kyydillä. Matkan varrella emäntä tiputti auton ikkunasta silloin tällöin muutaman kolikon shamaanijumalille, että matka olisi suotuisa.

Emäntä otti matkaansa myös saarella koko ikänsä asuneen lossikuski Ivanin. Ivan napautti muutaman kerran sormella kurkkuunsa, josta tiedettiin, että nyt oli aika juoda. Hän kaivoi laukustaan Coca-Cola light -pullon täynnä Samagonia (pontikkaa) ja pysähdyimme levähdyspaikalle ottamaan lasillisen tai kaksi. Tässä kuvassa kultahampainen Ivan kertoo miten pontikkaa valmistetaan.

20130529-024224.jpg

Ja tässä jo nautiskellaan.

20130529-024332.jpg

Ivanin mielestä suomalaiset olivat lunkia sakkia ja lupasi tulla käymään joskus. Ivan innostui, kun kerroimme, että suomalaiset naiset ovat äärimmäisen kauniita.

Seuraavaksi junalla Mongoliaan, mutta ensin. Malja maittemme väliselle ystävyydelle!

20130529-024536.jpg

Käsienheiluttelija opettaa sinulle venäjää

Pitääkö osata puhua venäjää, kun menee Trans-Siperialle? Ei! Se ei ole pakollista, mutta siitä on huikea määrä hyötyä. – ”Kun nää raukat ei edes osaa suomea.”

Pankkimies oli käynyt muutaman kurssin venäjää yliopistolla ennen matkalle lähtöä, mutta käsienheiluttelijan sanavarasto koostui lähinnä sanoista kyllä DA, ei NJET ja kiitos SPASIBA. Niilläkin pärjää pitkälle, mutta hankalaa se on.

Kokeillaanpa.

Heti alkujaan käsienheiluttelija tilasi junassa vaunuemännältä teetä CHAI, ja sai kylkeen myös sokeria SAHAR. Sitten hän meni takaisin hyttiin KUPE nautiskelemaan teetänsä. Perille päästyään Pankkimies ja Käsienheiluttelija tapasivat Biisonin BIZON ja jatkoivat matkaansa autolla MASHINA mummon BABUSHKA luo. Roadtripille lähdettyään he joutuivat käyttämään rengaskorjaamon SHINO-MONTAŽH palveluita SERVIS. Muutama kulaus vodkaakin VODKA siinä meni. Kippis! NA ZDAROVJA! Muutaman autossa nukutun yön jälkeen seurue pääsi saunaan BANJA. Mordvan jälkeen ryhmä jutteli poliisin MILITSYA kanssa ja korjailivat taas hieman autoaan. Loppumatka meni kuitenkin melko hyvin HARASHOO, vaikka he joutuivatkin turvautumaan hinausauton EVAKUATOR apuun.

Suuri apu on muuten opetella kyrilliset kirjaimet. Esimerkiksi kun tietää, että P=R, C=S ja H=N niin on aika helppo lukea, että PECTOPAH = RESTORAN = RAVINTOLA.

Kiitos Fröken Senjalle ajatuksesta.

20130525-231729.jpg